41. Heikin hölkkä 4.10.2015
Juuso Hakala ja Paula Nurmi olivat sarjojensa nopeimmat 41. kerran juostussa Heikin hölkässä. Hakalan voittoaika noin 9.6 kilometrin mittaisella reitillä oli 31.21. Nurmen loppuaika oli puolestaan 38.31.
Kilpailussa toiseksi nopeinta vauhtia piti 50-vuotias Jouko Mahlamäki, joka tavoitteli kolmatta kiinnitystä kiertopalkintoon. Hakalan ollessa päivän vikkelin siirtyi uuden kiertopalkinnon hankkiminen Heikki Koskelta ainakin vuodella eteenpäin. Tapahtuma vietiin läpi pilvisessä säässä lämpötilan ollessa +13. Sääennusteiden lupaamat sateet pysyivät kaikkien onneksi loitolla ja ainoastaan matkalla vuodatetut hikikarpalot kastelivat osallistujien selät.
Heikki Koski ja Jouko Mahlamäki vaihtoivat kuulumisia ennen lähtöä.
Matkaan pinkaisi 63 juoksijaa.
32. Jazz-hölkkä 18.7.2015
32. Jazz-hölkkä juostiin aurinkoisessa säässä. Letkeästi svengaavaan tapahtumaan osallistui noin 180 juoksijaa. Viiskymppiset hallitsivat päivän kilpailua. Miehistä nopein oli 50-vuotiaiden sarjan voittanut Lauttakylän Lujan Jouko Mahlamäki, joka käytti 7.7 kilometriin aikaa 25.35. Naisista reitin kiersi ripeimmin Kokemäen Tiina Valamaa. Hänen aikansa oli 30.20 ja oikeutti N50-sarjan voittoon.
Yyteri Maraton 16.5.2015
Kuva yllä: pian 54 vuotta täyttävä Timo Toivari oli maratonin nopein upealla ajalla 2.44.10.
Yyteri Maraton juostiin viileähkössä säässä lämpötilan ollessa +7 astetta. Kaiken kaikkiaan 370 kilpailijaa saavutti Yyterin leirintäalueella sijainneen maalin.
Maratonin nopein oli 53-vuotias Timo Toivari, joka voitti 50-vuotiaiden sarjan erinomaisella ajalla 2.44.10. Hän sai päivän ponnisteluistaan palkinnoksi taulutelevision, kuten muutkin puolimaratonin tai maratonin nopeimmat juoksijat. Maratonilta toisena maaliin juoksi Mika Rantanen. Hän voitti 40-vuotiaiden miesten sarjan ajalla 2.48.17. Miesten yleisen sarjan voitti Jarkko Ala-Louvesniemi ajalla 2.51.33.
Kuva yllä: Naisten maratonin yleisen sarjan kärkikolmikko.
Naisten maratonin voitti Elina Junnila hyvällä ajalla 3.08.51. Junnila oli sarjassaan ylivoimainen. Toiseksi tuli Päivi Kanerva ajalla 3.24.47.
Puolimaratonilla rivakinta vauhtia piti Jouko Mahlamäki. 50-vuotias huittislainen kellotti voittoajakseen 1.13.19. Jukka Hyttinen oli toinen (1.15.09) ja Joonas Ylikahri kolmas (1.15.19).
40-vuotiaiden naisten sarjan voittanut Paula Nurmi oli puolimaratonin juosseista naisista nopein. Nurmen voittoaika oli 1.28.30. Naisten yleisen sarjan voitti Jonna Elovaara ajalla 1.32.07.
38. Karhu-viesti 11.4.2015
Lämmin kevätsää helli juoksijoita Suomen suurimmassa maantieviestissä
Aurinkoinen 15 asteinen kevätsää siivitti Karhu-viestissä Raumalta ja Eurajoelta Poriin juosseita 1408 osanottajaa (joukkueita 224).
Turun Urheiluliiton joukkue voitti Raumalta lähteneen seitsenosuuksisen ja noin 50 kilometrin mittaisen viestin ajalla 2.39.30. Joukkueessa juoksivat Kennedy Charicha, Jukka Kero, Markus Lampainen, Henrik Goesch, Arttu Saarinen, Benson Warira ja Matti Rauma.
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden naisjoukkue voitti puolestaan Eurajoelta lähteneen viisiosuuksisen ja noin 35 kilometrin pituisen viestin ajalla 2.11.22. Joukkueessa juoksivat Tiina Föhr, Elina Heikkinen, Lotta Mäkinen, Katri Niemistö ja Mari Hyyppä.
Tulokset
38. Pori-juoksu 29.3.2015
Kevään juoksukausi polkaistiin käyntiin perinteisen Pori-juoksun merkeissä.
Lauha lopputalvi oli sulattanut reitiltä lumet ja jäät, joten alustan puolesta oli tarjolla vuodenaikaan nähden huippuolosuhteet. Sen sijaan kolea ja erittäin tuulinen sää toi juoksuun omat haasteensa. Lattomeren tiellä juoksijat saivat vastaansa luihin ja ytimiin tunkeutuneen sivuvastaisen, mutta toisaalta Katinkurun männikkö tarjosi tuulelta suojan ja loppumatka lenkistä oli monen juoksijan mukaan suurta nautintoa.
Reitti poikkesi hieman aiemmista vuosista. Katinkurussa samaan aikaan käyty ammuntakilpailu pakotti järjestäjät lyhentämään reittiä puolella kilometrillä. Reitin pituus oli siis tänä vuonna noin 8.3 kilometriä.
Kilpailun nopein oli 50-vuotiaiden sarjan voittanut Jouko Mahlamäki! Voittoaikansa 28.28 oli tänään ylivoimainen muihin verrattuna. Pienellä kirityksellä Joukon loppuajasta olisi ollut otettavissa rutkasti pois. Mahlamäen jälkeen seuraavana maaliin saapui naisten sarjan voittaja Minna Haka-Risku. Kansallisen tason kärkijuoksija tykitti voittoajakseen 30.16! Naisten sarjan kakkonen Riitta Paasio juoksi myös erinomaisen ajan 30.58.
Tapahtumaan osallistui retkisarja mukaan luettuna satakunta liikunnan ystävää.